Aktinidien ominaisuudet

Kuten lantanidit, aktinidit ovat 15 kemiallista alkuaineita, joilla on samanlaisia ​​ominaisuuksia yleinen, jolle ne on luokiteltu erityiseen luokkaan taulukon alaosassa määräajoin.

Aktinidin ominaisuudet:

Ne sijaitsevat jaksollisen taulukon jaksossa 7.

Ne kattavat 15 elementtiä, 89-103.

He jakavat Actiniumin rakenteen.

Kussakin elementissä lisääntyvät elektronit tekevät sen pääasiassa energian tasolla 5f, joka on vähemmän kemiallisesti reaktiivinen.

Niitä kutsutaan myös harvinaisiksi maametalleiksi, koska luonnollisessa tilassa ne yhdistetään aina oksidien muodostamiseksi.

Raskaimmat Curium-elementit on tuotettu laboratoriossa, koska niitä ei ole luonnossa.

Vaikka heillä on vaihtelevat valenssit, useimmilla on +3 ja +4 valensseja.

Kun sen atomiluku kasvaa, sen säde pienenee.

Ne ovat kaikki radioaktiivisia.

Aktiinit ovat:

Aktiinium (Ac).

Atomiluku 89

Atomipaino: 227

Kiinteä tila

Ulkonäkö: pehmeä metallinen, hehkuu pimeässä

Valencias: +3

Sulamispiste: 1050 ° C

Kiehumispiste: 3198 ° C

Se löydettiin riippumattomassa tutkimuksessa vuosina 1899 ja 1902. Se on korkean tason radioaktiivinen alkuaine, joten sen käyttötarkoitukset ovat pääasiassa tutkimusta, protonien emitterinä. Sitä käytetään myös lääketieteessä, sädehoidossa, joka tuottaa vismutti-isotoopin, joka reagoi joidenkin syöpäsolujen kanssa. Säteilyasteensa vuoksi ylialtistus tai jokin vahingossa tapahtuva altistuminen voi kuitenkin aiheuttaa säteilyn vaikutuksen immuunijärjestelmän soluihin tuhoamalla ne.

Torium (Th)

Atomiluku 90

Atomipaino: 232

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanharmaa.

Valencias: +3, +4

Sulamispiste: 1756 ° C

Kiehumispiste: 47,88 ° C

Se löydettiin vuonna 1828 ja sen radioaktiiviset ominaisuudet kuvattiin 1800-luvun lopulla. Radioaktiivisessa hajoamisessa se hajoaa radioiksi ja lopulta johtaa. Sen oksideja käytetään teollisuudessa yhdessä volframin kanssa hehkulamppujen filamenttien valmistamiseksi ja yhdessä volframin kanssa lämpötilan alentamiseksi. sulaminen ja kiehuminen joissakin hitsausmenetelmissä, lähinnä Tig-menetelmä (volframi-inertti kaasu) ja GTAW (kaasukaarihitsaus). volframi). Radioaktiivisten ominaisuuksiensa osalta sitä käytetään pääasiassa alfa-hiukkasten säteilijänä.

Protactinium (Pa)

Atomiluku 91

Atomipaino: 231

Tila: Pehmeä kiinteä

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +3, +4, +5, +2

Sulamispiste: 18840 ° C

Kiehumispiste: 4027 ° C

Se ennustettiin vuonna 1871 ja tunnistettiin vuonna 1913. Niukkuuden ja korkean radioaktiivisuuden vuoksi sen käyttö rajoittuu tieteelliseen tutkimukseen.

Uraani (U)

Atomiluku 92

Atomipaino: 238

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Harmahtava metallinen

Valencias: +6, +5, +4, +3

Sulamispiste: 1132 ° C

Kiehumispiste: 4131 ° C

Se löydettiin vuonna 1789. Se on harvinainen metalli, jota luonnollisessa tilassaan esiintyy yhdessä muiden mineraalien kanssa. Sen vakain muoto on isotooppi 238, jolla on hyvin pitkä hajoamisjakso, eikä sitä ole helppo modifioida protoneilla pommitettaessa. Ydinpolttoaineena käytetään pääasiassa isotooppia 235. Tällä isotoopilla on myös ominaisuus tuottaa fissioketjureaktio. Kun radioaktiivista ainetta on vähän uraanissa 235, sitä kutsutaan köyhdytetyksi uraaniksi, jota on käytetty luotien valmistamiseen. että kauan ammuttuaan heillä on edelleen maan, veden ja vesien radioaktiivisen saastumisen vaikutuksia ruokaa. Se aiheuttaa myös syöpää ihmisillä, jotka ovat loukkaantuneet, joita on käsitelty tai jotka ovat olleet kosketuksissa näihin ammuksiin. Hiroshiman atomipommi oli uraanipommi.

Neptunium (Np)

Atomiluku 93

Atomipaino: 237

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Kiiltävä metallinen

Valencias: +5 (vakain) +3, +4, +6, +7

Sulamispiste: 637 ° C

Kiehumispiste: 4000 ° C

Se on radioaktiivinen, synteettinen alkuaine, joka on saatu ensimmäisen kerran vuonna 1940 uraanin pommittamisen jälkeen. Myöhemmin uraanin kerrostumista on löydetty hyvin pieniä määriä. Se saadaan kuitenkin pääasiassa plotonium 239 -isotoopin valmistuksen sivutuotteena.

Plutonium (Pu)

Atomiluku 94

Atomipaino: 244

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +4 (vakain), +6, +5, +3

Sulamispiste: 639 ° C

Kiehumispiste: 3232 ° C

Sitä tuotettiin vuonna 1940, ja kuten uraanilla, sen isotoopilla 239 on ominaisuus, että pommitettaessa se tuottaa ketjureaktion, joka vapauttaa suuren määrän energiaa. Tätä ominaisuutta käytettiin atomipommien valmistamiseen, jotka Yhdysvallat pudotti Japanin väestölle. Nagazakille pudotettu pommi oli Plutonium-pommi.

Americio (am)

Atomiluku 95

Atomipaino: 243

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +3 (pää), +7, +6, +5, +4, +2

Sulamispiste: 1176 ° C

Kiehumispiste: 2607 ° C

Tämä elementti löydettiin vuonna 1944 pommittamalla Plutoniumia neutroneilla ydinreaktorin sisällä, menettely, jolle sen löytö sai patentin, sekä elementin. Se on elementti, joka tavanomaisissa olosuhteissa lähettää gammasäteitä, minkä vuoksi sitä käytettiin kannettavana lähteenä röntgensäteiden ottamiseen. Sitä käytettiin myös aikaisemmin joissakin savunilmaisimissa, jotka, vaikka amerikkiumin määrä ei ollut terveydelle vaarallinen, olivat kalliimpia ja vedettiin pois markkinoilta.

Kuuri (cm)

Atomiluku 96

Atomipaino: 247

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +3

Sulamispiste: 1340 ° C

Kiehumispiste: 3110 ° C

Kurium on myös synteettinen alkuaine, joka on saatu laboratoriosta. Se on hyvin samanlainen kuin lantanidit, sillä erolla, että se on radioaktiivinen. Johtuen atomien hajoamisesta lämmön vapautuessa, on harkittu sen mahdollista käyttöä kannettavassa lämpösähköisessä tuotannossa.

Berkelium (Bk)

Atomiluku 97

Atomipaino: 247

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: -

Sulamispiste:

Kiehumispiste:

Se löydettiin vuonna 1949 ja sitä valmistetaan laboratoriossa. Se on kuitenkin hyvin harvinainen alkuaine, koska sen löytämisen jälkeen on tuotettu alle yksi gramma. Sen käyttö on pääasiassa tutkittu radioaktiivisuutta ja aineen transmutaatiota. Se on radioaktiivinen, mutta suhteellisen turvallinen, koska se lähettää vain elektroneja; sillä on kuitenkin hyvin lyhyt puoliintumisaika (noin 300 päivää), ja se hajoaa Californiumissa, mikä on erittäin radioaktiivista ja terveydelle vaarallista.

Californium (vrt)

Atomiluku 98

Atomipaino: 251

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +3 (pää), +2, +4

Sulamispiste: 900 ° C

Kiehumispiste: 1470 ° C

Se löydettiin ja syntetisoitiin vuonna 1950. Se on myös raskain kemiallinen alkuaine, joka muodostuu luonnollisesti maan päällä. Radioaktiivisuuden ja ominaisuuksiensa vuoksi sitä käytetään sytyttimenä reaktorien sytyttämiseen. ydinvoimaa, ja sitä käytetään myös atomipommitusten avulla muodostamaan loput massaelementit atomi. Se on vaarallinen tekijä vahingossa tapahtuvan altistumisen yhteydessä, koska sillä on taipumus kerääntyä luihin ja pysäyttää hematopoieettinen toiminta (punasolujen muodostuminen).

Einsteinium (Es)

Atomiluku 99

Atomipaino: 252

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +3 (pää), +2, +4

Sulamispiste:

Kiehumispiste:

Se löydettiin vuonna 1952 Tyynellämerellä pudotetun vetypommin jäännöksenä. Sen ainoat sovellukset ovat tutkimuksessa.

Fermium (Fm)

Atomiluku 100

Atomipaino: 257

Kiinteä tila

Ulkomuoto:

Valencias: +3

Sulamispiste:

Kiehumispiste:

Se löydettiin vuonna 1952 Tyynellämerellä pudotetun vetypommin jäännöksenä. Sen ainoat sovellukset ovat tutkimuksessa.

Mendelivio (Md)

Atomiluku 101

Atomipaino: 258

Kiinteä tila

Ulkomuoto:

Valencias: +3

Sulamispiste: 827 ° C

Kiehumispiste:

Se syntetisoitiin vuonna 1955. Se on luotu laboratoriossa, se on hyvin harvinaista eikä sillä ole teollisia sovelluksia.

Nobelium (Nb)

Atomiluku 102

Atomipaino: 259

Kiinteä tila

Ulkonäkö: Metallinen, hopeanvalkoinen

Valencias: +2 (pää), +3

Sulamispiste:

Kiehumispiste:

Se syntetisoitiin Venäjällä vuonna 1966. Se on saatu vain atomitasolla.

Lawrencio (Lr [ennen Lw])

Atomiluku 103

Atomipaino: 262

Kunto: Mahdollisesti kiinteä

Ulkomuoto:

Valencias:

Sulamispiste: 1627 ° C

Kiehumispiste:

Se löydettiin vuonna 1961. Se on hyvin lyhytaikainen kemiallinen alkuaine, jota tuotetaan laboratoriossa ja josta saadaan hyvin pieniä määriä.