Jumalallisen oikeuden merkitys

Historiassa käytäntö On luotu ja kehitetty erilaisia ​​tapoja, joista jokainen on hyvin erityinen, legitimoida tiettyjen yhteiskunnallisten toimijoiden valta ja hegemonia toisiin nähden. Yksi näistä muodoista on liitetty hyvin varhaisesta ihmiskunnan historiasta (ja nykypäivään asti) politiikkaan uskonto, mikä mahdollistaa mielenkiintoisen käsitteen ilmaantumisen ja samalla keskeisen ymmärtämisen: jumalallinen oikeus.

Selitetään ajatus, joka yhdistää uskonnon politiikkaan

Ihmisyhteiskuntien historian varhaisesta vaiheesta lähtien sekä politiikka että uskonto ovat saaneet tärkeän paikan. Harjoittele voimasta hyvin selkeä. Ne, jotka hallitsivat politiikkaa tai uskontoa, ovat aina olleet vastuussa vallankäytöstä, komentamisesta ja käskyjen antamisesta, käyttäytymismallien ja arvojen muodostamisesta. Kun politiikka on liitetty suoraan uskontoon, siitä vallasta tuli tiettyjen yhteiskunnallisten sektoreiden hegemonia toisiin nähden absoluuttisella tavalla ja ilman mahdollista kyseenalaistamista.

Nykyään länsimaiset yhteiskunnat ovat ainakin tottuneet erottamaan molemmat sfäärit toisistaan julkisella alueella ja hallituksia, jotka edelleen pitävät tätä liittoa, pidetään usein takapajuisena, primitiivisenä ja vaarallinen. Olisi kuitenkin mielenkiintoista huomata, että viime aikoihin asti historiassamme oli myös sama ilmiö, joka kulloinkin osasi miehittää ja luonnehtia kaikkia Euroopan maita.

Jumalallinen oikeus Euroopan monarkioissa ennen Ranskan vallankumousta

Sinä historiallisena ajanjaksona, jota asiantuntijat ovat alkaneet kutsua vanhaksi järjestelmäksi ja jolla oli erityinen vahvuus 1500- ja 1700-luvuilla Euroopassa, yksi tärkeimmistä ominaisuudet Juuri huomattavan määrän perinnöllisiä monarkioita läsnäolo ja lujittaminen legitimoi heidän valtansa ja hegemoniansa toisinajattelijoita kohtaan jumalallisen oikeuden käsitteen perusteella.

Se, mitä me täällä kutsumme jumalalliseksi oikeudeksi, ymmärrettiin laillisuudeksi, jonka uskonto antoi valtaan. Nämä ehdottomat ja erittäin voimakkaat monarkiat perustivat valtansa sen yhteyden legitimointiin, jota virassa oleva kuningas oletettavasti ylläpitää jumalaan. Yksi edustavimmista tapauksista oli Ludvig XIV Ranskassa, joka kutsui itseään "aurinkokuninkaasta".

Ranskan vallankumouksen kritiikki tämäntyyppistä vallan legitimointia kohtaan

Kun lähestymme 1700-luvun loppua, yksi suorimmista ja syvin kritiikistä, jota ajattelijat se aika, jonka he tekivät Euroopassa hallitseville monarkioille, käytti juuri tätä perinnön käsitettä ja kuuluvat kuninkaiden jumalallinen He ymmärsivät, että se oli takapajuinen ja primitiivinen tapa oikeuttaa vallan keskittäminen, ja he vaativat järjen ja järjen hallitsemista. sellaisten poliittisten muotojen kehittämisessä, jotka antaisivat valtaan joutuville löytää hallintakeinoja lopulta.

Kuvat: Fotolia. satori – crisfotolux