"Tuomion kritiikin" määritelmä (1790)

Tuomio keskipitkänä terminä

Tuomio, tiedon kykyjen järjestyksessä, muodostaa keskitermin ymmärryksen välille (jolla on oma sfäärinsä tietämiskyvyssä, sikäli kuin sisältää a priori konstitutiivisia tiedon periaatteita) ja järkeä (joka ei sisällä a priori konstitutiivisia periaatteita paitsi suhteessa tiedekuntaan toivottaa). Jos puhtaan järjen kritiikki tutki tiedon a priori ehtoja ja käytännön järjen kritiikkiä,

käyttäytyminenmoraalinenNyt ongelma, jonka tuomiokritiikki pyrkii ratkaisemaan, on se, onko sillä myös a priori periaatteita itsessään.

Tuomio, jos ajattelee analogia järjellä ja ymmärryksellä sen on myös sisällytettävä itsessään a priori periaatteet. Sen tunnusomaista periaatetta ei kuitenkaan saa johtaa a priori käsitteistä, koska käsitteet kuuluvat ymmärrykseen ja tuomio koskee vain niitä. sovellus.

Tuomion soveltamisperiaate aiheuttaa hämmennystä (ennen kaikkea esteettisissä arvioinneissa), koska kyse ei ole käsitteiden soveltamisesta (kuten tapahtui arviot, joita tutkittiin Pure Reasonin kritiikissä, joka tuotti tietoa), vaan etsiä sääntöä, jota ei anneta, mikä ei ole täysin objektiivista, mutta voi olla subjektiivinen. Tämä tarkoittaa viime kädessä sitä, että kyse on sovittelun etsimisestä ymmärryksen välillä sekä kognitiivinen kyky että järki pragmaattisena kykynä, mutta tällainen välitys ei voi ottaa merkki kognitiivinen tai teoreettinen, mutta se liittyy puhtaaseen tunteeseen.

Tuomiotyypit: määräävä ja reflektoiva

Kun puhumme tuomitsemiskyvystä, tarkoitamme kykyä sisällyttää erityinen universaalin alle. Kant tekee alusta alkaen yleisen eron määräävien tuomioiden välillä (ne, joissa on annettu erityinen ja universaali, jotta tuomio sisällyttää yksittäisen annetun universaalin alle) ja reflektiiviset tuomiot (joissa vain yksittäinen on annettu ja tuomiokyvyn on löydettävä universaali heijastus). Tässä reflektointi tarkoittaa tiettyjen esitysten asettamista suhteessa kykyihimme.

Reflektiivinen tuomio pohtii jo määritettyjä esineitä löytääkseen sopimuksen niiden ja niiden välillä subjekti siten, että asioiden ja itsemme välillä on harmonia tietäen. Tämä harmonia liittyy olettamukseen, että oletamme luonnon tarkoituksen sen useissa erityistapauksissa, joten pyrimme aina Yksikkö jonka alle kaikki erityinen on sisällytetty, ikään kuin olisi olemassa teleologia, joka järjesti maailman. Luonnon järjestyksen tarkoituksen löydämme sen siis kahdella tavalla, kahdella arvioinnin alueella: esteettisellä ja teleologisella.

Esteettinen tuomio ja teleologinen tuomio

Esteettinen arviointi jakautuu puolestaan ​​kahteen tyyppiin: kauniin ja ylevän arvosteluun. Kun sanomme, että jokin "on kaunista", oletamme, että se on esineen objektiivinen ominaisuus. Kant kuitenkin huomauttaa, että kauneuden arviointi riippuu subjektin ja kohteen välisestä suhteesta, jota välittää mielihyvän tunne.

Sama tapahtuu ylevän arvioinnin kanssa: ylevyys ei ole kyseessä olevan kohteen olennainen ominaisuus, vaan se perustuu siihen, miten subjekti liittyy esineeseen. Molemmissa tapauksissa kohtaamme refleksiivisiä tuomioita, jotka eroavat kussakin tapauksessa puuttuvien kykyjen mukaan. Järki puuttuu tuomioon ylevästä, kun taas näin ei tapahdu tuomiossa kauniista.

Toisaalta teleologinen tuomio eroaa esteettisestä arvioinnista, koska jälkimmäisessä ei ole ilmeistä päämäärää; Toisaalta teleologisessa tuomiossa ihminen pitää itseään luonnon perimmäisenä päämääränä ja rakentaa tällä tavoin siltaa aistillisen maailman ja todellisuuden välille. moraalista.

Bibliografiset viittaukset

Giovanni Reale ja Dario Antiseri (1992) History of ajatteli filosofinen ja tieteellinen. II. of

humanismi Kantille. (Il pensiero occidentale dalle origini ad oggi. Osa II. Editrice La Scuola, Brescia, viides painos. 1985), käänn. Kirjailija: Juan Andres Iglesias, Barcelona.

Kant, Immanuel (1984) Tuomion kritiikki, käänn. Manuel Garcia Morente, Madrid, Espasa Calpe.

Aiheita julkaisussa "Tuomion kritiikki" (1790)