Kirjallinen essee rakkaudesta

Kirjallinen essee rakkaudesta

Rakkaus kirjallisuudessa: se aina loistava teema

Argentiinalainen kirjailija Jorge Luis Borges sanoi sen on vain kaksi aihetta kirjoittaa: kuolema ja rakkaus, joista kumpikin on inspiroitunut kahdesta länsimaisen kirjallisen perinteen suuresta teoksesta: the Ilias ja Odysseia. Ensimmäinen on soturilaulu, jonka alkulause ("laula, oi, muusa, kalpean Akhilleuksen vihaa") viittaa raivoon ja jonka sivut ovat täynnä yhteenottoja, kuolemia ja taisteluita. Toinen taas on laulu kotiinpaluusta, rakkaan käsivarsien kaipuusta ja paikan kaipuusta omakseen.

Näistä kahdesta Borgesin tarjoamasta vaihtoehdosta omistaudumme tässä esseessä toisen pohtimiseen. Rakkaustarina useissa muunnelmissaan on epäilemättä yksi länsimaisen perinteen suurista teemoista, joka on läsnä tuhansien vuosien tarinoissa. Kreikkalaiset itse asiassa osasivat antaa sille keskeisen arvon ihmisten tunteiden joukossa: siellä on potilas Penelope, joka Homerin mukaan odotti Ulysseksen paluuta kutomalla mekko, jonka hän purkautui yön aikana, niiden kiireellisyyden alaisena, jotka halusivat korvata hänen miehensä valtaistuimelle. Mutta myös Akhilleus rakastaa Patroklosta, hänen rakastajaansa ja toveriaan, joka kuoli taistelussa, mikä pakottaa hänet palaamaan taisteluun keskellä Troijan sotaa: sotaa, joka muuten, se alkoi myös siitä, kun troijalainen Paris Alexander rakastui mielettömästi Helenaan, Menelaoksen kuningattareen ja vaimoon, ja kidnappasi tämän kumppanikseen.

Rakkaus on johtava, mutta kauhea paikka lännen kirjallisessa perinteessä. Ja melkein mikä tahansa juoni kantaa kohdussaan rakkauden siementä: ilkeiden rakastajien kauheita rikoksia (esim. Medea ja Othello) tai ne, joiden rakkaus on mahdotonta (esim Romeo ja Juulia); niiden julkaisemattomat seikkailut, jotka ovat rakkauden ja halun liikuttamia (kuten Don Quijotea ohjaa rakkaus Dulcineaan ja kreikkalainen rapsodia Orpheus, jota rakkaus Eurydicea kohtaan pakotti etsimään häntä helvetistä); tai jopa uskallusta, joka tekee rakkauden mahdolliseksi, rikkoen luokkamuurit ja yhteiskunnalliset tavat (kuten Tristánin ja Isolden tai Bernardon ja Eloísan tapauksessa). Rakkaus on ollut lännen tarinoiden moottori ja on edelleenkin.

Monet tavoista kertoa rakkautta synnyttivät omat kategoriansa, jotka ovat voimassa nykyään. Kuuluisan Don Juanin aistillinen ja vapaamielinen rakkaus erottuu edelleen espanjalaisesta perinteestä joka sen sijaan että tarjoaisi ikuisuuksia, tyytyy elämään täysillä hetken ennen siirtymistään neitistä toinen Tristanin ja Isoolden platonisesta ja neitseellisestä rakkaudesta, joka ei turmele heidän tunteitaan liha. Pohjimmiltaan kirjallinen kerronta on kyennyt piirtämään koordinaattikartan tavasta, jolla olemme läpi ihmiskunnan historian ymmärtäneet, mitä on rakastaa.

Toinen tärkeä alue tässä suhteessa on runous. Rakkaus- ja eroottiset runot ovat vanhimpia lyyrisiä perinteitäEhkä siksi, että ihminen on aina tarvinnut kauniita tai intensiivisiä sanoja heijastaakseen omaa emotionaalisuuttaan, ja se on ollut runoilijoiden työtä. Rakkausrunouden tärkeimpiä nimiä ovat italialainen Petrarca ja hänen sonetteja Lauralle tai Dante Alighieri rakkaalle Beatricelle, Kreikkalais-roomalaisen perinteen perillisiä, jossa homoseksuaalisella rakkaudella oli paikkansa, mistä ovat osoituksena saaren kuuluisan runoilijan Safon säkeet. Lesbot.

Mielenkiintoista on, että ajan myötä tapa kirjoittaa rakkaudesta päätyi muovaamaan tapaa, jolla elämme tämän tunteen. Rakkauskirjallisuus päätyi myös rakkauden kouluksi, ei sen yksinomaiseksi heijastukseksi. Se oli yleinen ilmiö, että traagisen rakkauden teosten, kuten mm Werther Goethen vuonna 1774, monet epätoivoiset rakastajat matkivat päähenkilön itsemurhaa. Sana "romanttinen", jota käytämme nykyään kaikkeen, mikä edistää perinteistä näkemystä rakkaudesta ja rakastumisesta, tulee myös taiteellisesta etiketistä ja ennen kaikkea kirjallisuus, toisin sanoen romantiikan estetiikasta, joka syntyi 1700-luvun lopun Saksassa subjektivistisena ja nationalistisena reaktiona rationaaliseen ja kosmopoliittiseen maailmaan. Kuva.

Romanttinen rakkaus, hovirakkaus, traaginen rakkaus... kaikki nämä luokat syntyivät vaikutuksen ansiosta kirjallisuus tavalla, jolla kerromme (toisillemme) rakkaudesta. Olemme tehneet tunteesta voimakkaan kertomuksen ja runollisen arkipäivän, eli perinteinen mutta ehtymätön aihe, jolla on monia särmiä. Tässä on todisteita rakkauden ikuisuudesta, mutta myös niistä voimista, joita kirjallisuus hallitsee lännessä.

Viitteet:

• "Rakkaus sisään Wikipedia.
• "Essee" sisään Wikipedia.
• "Rakkaus, kulttuuri ja seksi". Sähköinen motivaatio- ja tunnelehti (R.E.M.E.).
• "Rakkaus lännessä, kärsimyksen ja ilon välillä", kirjoittanut Loreley Gafffoglio sanomalehdessä Kansa (Argentiina).
• "Rakkaus" sisään Stanfordin filosofian tietosanakirja.
• "Rakkaus (tunte)" sisään Encyclopaedia Britannica.

Mikä on essee?

The testata se on a kirjallisuuden genre jonka teksti Sille on ominaista se, että se on kirjoitettu proosaksi ja käsittelee vapaasti tiettyä aihetta hyödyntäen argumentteja ja tekijän arvostukset sekä kirjalliset ja runolliset resurssit, jotka mahdollistavat teoksen kaunistamisen ja sen esteettisten piirteiden korostamisen. Sitä pidetään eurooppalaisessa renessanssissa syntyneenä genrenä, hedelmänä ennen kaikkea ranskalaisen kirjailijan Michel de Montaignen (1533-1592) kynästä. ja että siitä on vuosisatojen aikana tullut eniten käytetty muoto ajatusten ilmaisemiseen jäsennellyssä, didaktisessa ja muodollinen.

Seuraa kanssa: