Tarina rakkaudesta

Tarina rakkaudesta

Tiimalasi

Maria on aina pitänyt tiimalaseista. Niin paljon, että hänellä oli yksi tatuointi olkapäälleen, pieni, joka oli tehty hänen syntymäpäivänään, ja toinen, todellinen, yöpöydällä, jonka hän oli ostanut Espanjan matkalla vanhemman sisarensa kanssa. Hänelle ne olivat lupaus, että elämän paras oli vielä tulossa, että hänen täytyi vain olla kärsivällinen. Maria ei ollut kärsivällinen nainen.

Tästä syystä kun hän tapasi Ezequielin, he kaksi odottivat junaa, joka vie heidät töihin, hän tuskin pystyi kiinnittämään häneen huomiota, syventyessään, kun hän oli 20 minuutin myöhästymisestä. kuljetus. Ei edes silloin, kun tuo mukava poika kysyi aikaa (Kuka kysyy kellon tänään?), mikä oli ilmeisesti tekosyy aloittaa keskustelu. Maria hymyili hänelle (niukka hymy) ja osoitti sanaakaan sanomatta seinällä olevaa digitaalista kelloa.

"Oletko myöhässä?" Ezequiel sanoi sitten hänelle puku ja solmio yllään. Maria ajatteli, että ehkä hän tekisi töitä pankissa. Hän toisaalta oli suunnittelija ja saattoi pukeutua miten halusi.

"Kyllä", hän vastasi, "olen aina myöhässä, en tiedä miksi."

"No, se on parempi kuin aina saapua aikaisin", Ezequiel nauroi.

"Miksi?"

"Koska sinun pitäisi odottaa."

"Voi ei. Odotan surkeasti ”, María myönsi.

"Sinä näet". Kaksikko jakoi hymyn (vilpittömän hymyn). Ja ennen kuin he ehtivät lisätä toisen sanan, aseman kaiutin ilmoitti keskeyttämisestä palvelua, ja ihmisten aalto pyyhkäisi lavaa ja työnsi heidät vastakkaisiin suuntiin. Maria saapui toimistolle hyvin myöhään, eikä hän enää ajatellut tuota vierasta.

Ja niin se olisi ollut hänen loppuelämänsä, elleivät he olisi tavanneet uudelleen muutamaa päivää myöhemmin poistuessaan toimistosta typerän, itsepintaisen sateen alla, joka oli yllättänyt Marian ilman sateenvarjoa. Hän oli sopinut menevänsä ulos parhaiden ystäviensä kanssa, mutta hänen täytyi ensin käydä heidän talossaan, ja hän myöhästyi vaihdosta. Niinpä hän astui kadulle ja nosti kätensä kutsuakseen taksin, mutta kului puoli tuntia eikä kukaan pysähtynyt. Lopulta hän huomasi yhden kadun päässä ja juoksi sitä kohti vain tavatakseen pukupukuisen miehen, joka piti sekuntia aiemmin samaa ovenkahvaa.

Maria oli jo taistelemassa oikeudesta taksiin, kun hän tunnisti Ezequielin, joka katsoi häntä huvittuneena hänen vierellään.

"Oletko taas myöhässä?" oli hänen tervehdyksensä.

Tällä kertaa Maria otti hänet innokkaasti vastaan, kuin he olisivat vanhoja ystäviä, ja ehdotti, että he jakavat taksin. Hän hyväksyi. He olivat menossa eri paikkoihin, mutta eivät kovin kaukana. Näin he tapasivat: jakaa koipalloilta haisevan taksin takapenkillä. He nousivat taksista samassa paikassa, kahvilassa määränpäänsä välissä, ja he keskustelivat tarpeeksi kauan ymmärtääkseen, että he eivät vain pitäneet toisistaan, vaan että he olivat täydellisiä hänelle. muu. Siellä missä Maria oli viskeraalinen ja aggressiivinen, Ezequiel oli kärsivällinen ja herkkä. Siellä missä hän oli intohimoinen, hän oli utelias. Äskettäin löydetty magnetismi veti niitä toisiaan kohti.

Oli vain yksi "pieni" ongelma: Hesekiel oli kihloissa. Heidän avioliittonsa solmittiin muutaman kuukauden kuluttua hyvästä perheestä kotoisin olevan tytön kanssa, joka työskenteli samassa yhtiö kirjanpitäjä kuin hän. Ja vaikka hän oli kiivaasti kiinnostunut Mariasta, hän ei aikonut heittää pois suunniteltua, hidasta elämää, kuten hänen johtamansa. Maria oli yksinkertaisesti myöhässä elämässään.

Sinä iltapäivänä he hyvästelivät ja lupasivat pysyä ystävinä, vaikka kumpaakaan ei innostunut ajatus muistaa mahdotonta koko ajan. Mutta he eivät myöskään uskaltaneet sanoa hyvästit. He jatkoivat juttelua, tekstiviestejä tai sähköpostia, mutta silloinkin asiat karkasivat aina käsistä. Erottava viiva ystävyys ja rakkaus laimeni jokaisen vaihdon myötä.

Sitten koitti Ezequielin hääpäivä ja heidän myöhempi häämatkansa Acapulcossa. Etäisyydestä ei tarvinnut sopia. He vain lopettivat kirjoittamisen. Mitä ei voinut olla, sitä ei ollut. Maria oli surullinen muutaman viikon, jonka aikana hän joi ja tanssi ystäviensä kanssa joka päivä ja jonka aikana hän leikki rakastua matkan varrella tapaamiinsa ihmisiin. Syvällä sisimmässään hän halusi olla yksin. Halusin odottaa. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän halusi odottaa. Mutta Maria ei ollut kärsivällinen nainen.

Näin hän tapasi muutaman kuukauden kuluttua Martínin. Hänen kaltaisensa tulinen kaveri, täynnä tatuointeja, jonka kanssa hän saattoi tanssia aamunkoittoon asti ja joka näytti aina kaipaavan jotain uutta. Se oli kuin olisi löytänyt itsensä, mutta miehen ruumiissa. Ja he vetivät puoleensa toisiaan kuin kaksi autoa auto-onnettomuudessa.

Toistensa loukussa he aloittivat intensiivisen suhteen, joka ajan myötä täytti yhä enemmän Marian odotuksia: siitä tuli syvällinen, vapaa, jyrkän vilpitön. Ja ladattu rakkaudesta, joka on hyvin erilainen kuin mitä hän oli tuntenut Ezequielia kohtaan: tämä oli kärsimätön, rohkea rakkaus, kuten hän, kuten Martín. Vuosi diskossa tapaamisen jälkeen ja toisin kuin kaikki heidän ystävänsä olivat odottaneet, María ja Martín suunnittelivat elämänsä yhdessä. Ezequielin nimestä tuli yksi lisää Marian puhelinluetteloon.

Kunnes eräänä päivänä, vähiten epäiltynä, Maria sai viestin entiseltä rakastajaltaan. Hän kaipasi häntä, halusi tietää kuinka hän voi. Ja niin he tapasivat uudelleen, samassa kahvilassa, jossa he tapasivat melkein kaksi vuotta sitten. Ezequiel käytti pukua ja solmiota, jotka olivat melkein identtisiä kuin ne, jotka hänellä oli yllään sinä päivänä, kun he tapasivat ensimmäisen kerran. Hän näytti surulliselta, anteeksi. Heidän avioliittonsa oli tyhjentynyt, muuttunut harmaaksi hetkessä, ja he olivat päättäneet erota.

Maria puolestaan ​​näytti täyteläiseltä, säteilevältä, kuin tuli huipussaan. Ja vaikka hän tunsi odottamatonta nostalgiaa Ezequielia kohtaan, hän ei muistanut, mikä oli houkutellut hänet häneen. Hänen tyyneytensä oli muuttunut passiiviseksi, herkkyys masentuneeksi. Jokin oli sammunut hänen sisällään, ja hän näytti tarvitsevan Marian tulta sytyttääkseen sen uudelleen. Vain tällä kertaa Maria ei uskaltanut ottaa riskiä. Hänen suhteensa Martíniin oli arvokas, odottamaton löytö. Ja vaikka hän tunsi syvää myötätuntoa Hesekieliä kohtaan (hän ​​oli loppujen lopuksi ollut hänen paikallaan), hän ei oikein tiennyt kuinka auttaa häntä. Nyt oli hänen vuoronsa odottaa.

Sinä iltapäivänä Maria kertoi hänelle asioista, joita hän teki poissa ollessaan, ja yritti rohkaista häntä. Hän käski häntä olemaan katumatta sitä, olemaan elämättä elämäänsä ajatellen menneitä vaaleja, ja Ezequiel puolestaan ​​itki, vaikka hän ei kertonut, miksi hän tarkalleen itki. Vähän ennen eroaan Maria antoi hänelle jotain, jonka hän oli tuonut: tiimalasin, jota hän oli pitänyt vuosia yöpöydällään. Hän antoi sen hänelle muistoksi, viestinä ja elämänohjeena.

"Etkö sinä tule tarvitsemaan sitä?" Ezequiel kysyi häneltä näyttäen jotenkin lohdullisemmalta.

"Ei", hän vastasi ja osoitti olkapäällään olevaa tatuointia. "Minulla on toinen, joka toimii paljon paremmin."

Viitteet:

• "Tarina" sisään Wikipedia.

Mikä on tarina?

A tarina tai kerronta on joukko todellisia tai kuvitteellisia tapahtumia, jotka on järjestetty ja ilmaistu kielellä, eli a tarina, a kronikka, a romaani, jne. Tarinat ovat tärkeä osa kulttuuria ja niiden kertominen ja/tai kuunteleminen (tai kerran keksitty kirjoittaminen, lukeminen) muodostaa esi-isien toiminnan, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä ja tärkeimmistä sivilisaatio.

Seuraa kanssa: