Todistajan kertojaesimerkkejä

Todistajan kertoja

todistajan kertoja Se kertoo sellaisen hahmon näkökulmasta, joka ei ollut tähdellä tapahtumissa, mutta oli todistaja heille. Tämä hahmo kertoo tapahtumista, joita hän on nähnyt näkökulmastaan, ja käyttää kolmatta henkilöä kertoessaan toisen tarinan. Esimerkiksi: Esteban saapui baariin uupuneena; Näyttää siltä, ​​että hän ei ollut nukkunut viikkoja. Hän tilasi baarista mustan kahvin ja laskeutui tuoliin.

Todistajan kertojan ominaisuudet

Todistajien kertojien tyypit

Esimerkkejä todistajien kertojista

PERSOONATON

Radioherätyskello soi uskonnollisesti kello 4 aamulla. Joka päivä, jopa sunnuntaisin. Raúl katkaisee sen napsautuksella ja aloittaa päivänsä. Hän nousee, ja samalla kun hän käynnistää kahvinkeittimen, hän kylpee ja ajelee sitten varovasti, jotta ei jää naarmuja ohuisiin kasvoihinsa. Hän seuraa kahvia parilla paahtoleipää, joita hän ei koskaan onnistu polttamatta, ja lähtee seuraan sanomalehden kainalossa.

Kello 6 hän lepää peukalollaan ja väkkärä päästää hänet ohi. Hänen toimistonsa sijaitsee tuon valtavan rakennuksen ylimmässä kerroksessa, sen paikan "raskailla lyöjillä", jolle hän omisti elämänsä viimeiset 20 vuotta.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että Raúl lakkaa tervehtimästä nimeltä kutakin työntekijää, jonka hän ylittää käytävillä ja hisseissä, jotka johtavat hänet tyylikkääseen toimistoonsa, josta on näkymät joelle ja kaikkeen. Hän kysyy edelleen jokaisen kollegansa perheestä, hymy ei haalistu hänen kasvoistaan, kun se tulee tervehti Rositaa, joka on nyt hänen henkilökohtainen sihteerinsä ja jota hän ei koskaan saa käyttää ylimääräisen minuutin ajan liiketoimintaa. Hänen aikataulunsa on kolmeen asti, ja kello 3 hän pakottaa hänet lähtemään.

ESITTELY

Haarukan ääni, joka osui levyyn, keskeytti keskustelun. Käännimme päätämme nähdäksemme, mitä tapahtui sille parille, joka oli riitellyt pitkään. Muutaman sekunnin kuluttua palasimme liiketoimintaamme yrittäen jättää huomiotta näiden kahden välisen taistelun; vaikka se oli melkein mahdotonta. Keskustelu oli Crescendossa.

Nyt he riitelivät, koska hän ei ollut varoittanut häntä, että kahden viikon kuluttua hänen oli matkustettava New Yorkiin sulkemaan yritys. Mutta mitä he riitelivät, oli jotain muuta: oli ilmeistä, etteivät he enää suvaitse toisiaan. Sillä välin hän rypisti lautasliinan ja hän yritti viimeistellä jo jäähdytetyn levyn.

Tarjoilija, epämiellyttävä, ei uskaltanut kysyä heiltä, ​​halusivatko he tilata mitään muuta. He olivat molemmat lopettaneet lasillisen viiniä ennen aterian saapumista ja ehkä he halusivat saada jotain muuta tai ehkä siirtyä jälkiruokaan. Joka kerta kun hän yritti lähestyä pöytää, hänen itku tai hänen ankarat sanansa saivat hänet vetäytymään.

Ilmapiiri oli kireä, voit leikata itsesi veitsellä, ja ajoittain oli väistämätöntä kääntyä katsomaan niitä.

Ei ollut tiedossa kuka oli syyllinen, tai olisiko tässä keskustelussa syytöntä vaikuttavaa syyllistä. Mutta kaikki paikan päällä olivat ottaneet puolensa toiselle. Hänellä näytti olevan enemmän seuraajia. On, että hänen kyyneleensä eivät lakanneet virtaamasta hänen silmistään.

Lopuksi mies teki kyltin, pyysi laskua, ja tarjoilija toi sen heti. Mies veti nippun seteleitä, pani ne pöydälle, ja pari seisoi.

Kun molemmat etenivät ovelle, koko huoneessa oli hiljaisuus. Koko paikka halusi varmistaa, että he todella olivat lähteneet paikalta. Lopuksi lasiovi sulkeutui ja molemmat olivat kadun reunalla.

Juuri silloin tarjoilija palautti hymynsä, paikka oli täynnä naurua ja sivuääniä, ja palasimme takaisin liiketoimintaamme.

ILMIANTAJA

Tämä on isoäitini tarina, tarinan, jonka löydämme päiväkirjan sivuilta muutama päivä hänen kuolemansa jälkeen. Isoäitini syntyi Saksassa ja tuli maallemme pakenemaan, kuten niin monet muut natsismista vainotut juutalaiset. Sodan edetessä hän ja hänen perheensä piiloutuivat kuukausia.

Päiväkirjassaan hän kertoo aiheuttamastaan ​​tunteesta

nähdä peruna. Kyllä, peruna. He viettivät kokonaisia ​​päiviä syömättä. He olivat isänsä ystävän armoilla, joka, kun hän onnistui lähtemään kaupungista, toi heille ruokaa, joka riitti tuskin pariksi päiväksi. He eivät koskaan tienneet, milloin, jos ollenkaan, hän aikoo palata.

Emme tiedä kuinka kauan he olivat lukittuina, oliko viikkoja vai kuukausia, mutta kuvittelen, että se tuntui ikuisuudelta. Tunnit kuluivat hiljaisuudessa, valot pois päältä, ikään kuin kukaan ei asuisi siinä pienessä mökissä keskellä maatilaa.

Jotkut yöt, kun isoäitini ja hänen sisarensa tarkistivat, että heidän vanhempansa olivat jo nukahtaneet, he livahtivat ulos pienen huoneen ikkunasta, jossa he nukuivat, menemään tähtiä katsomaan.

Saan hanhen kuoppia, kun isoäitini kertoo tarinassaan lentokoneiden äänen he lentivät matalalla samoin kuin usein räjähdykset, jotka he näkivät kaukaa ikään kuin olisivat tulipaloja temppu.

Seuraa: