Analyysi Mario Benedettin aseleposta

Se näytti minulle upealta teokselta. En ole tottunut lukemaan romaaneja, mutta tämä kiehtoi minua alusta loppuun. Mielestäni sillä on ainutlaatuinen tyyli. Teoksen aikana järjestys ja rytmi säilyvät. Se on ketterä ja viihdyttävä luku tietyn jännityksen ylläpitämisen lisäksi. En pidä siitä, että se on liian alueellinen; käyttää monia sanoja ja sanoja, jotka ovat ainutlaatuisia Amerikan mantereen eteläosassa.
Uskon, että La Tregualla on Martín Santoméssa hahmo, jolla on paljon luonnetta ja päättäväisyyttä, kun jotain ehdotetaan. Aihe on epätavallinen, mutta jännittävä; mies jää eläkkeelle ja päiväkirja, jonka hän kirjoittaa.
Mielestäni näytelmä on hyvin suunniteltu. Idyyli Laura Avellanedan kanssa on työn keskipiste. Se osa on erotiikkaa, rakkautta ja romantiikkaa täynnä oleva osa. Se on todella rohkaiseva pala. Se saa meidät näkemään, että ollaksemme onnellisia sinun on vain yritettävä. Valitettavasti Laura kuoli (koska Martín ei halunnut meidän sanovan "kuollut"); päättää kyseisen luvun Martínin upeasta elämästä ja hänen avioliittotahoistaan.

Jotain todella ihailtavaa Mario Benedettin kynässä on selkeys, jolla hän ilmaisee tunteita, jotka muodostuvat yhdessä vaiheessa työtä.
Myös sen ilmaisemien tunteiden ja ideoiden määrä. Esimerkiksi missään romaanissa isän ja pojan suhdetta ei kerrota, kun se on ristiriitaista. Lisäksi se, että romaanin kertoo sen päähenkilö, antaa lukemalle monia yksityiskohtia. Se ei ole suora kertomus meitä kohtaan, ikään kuin se kertoo meille; pikemminkin ikään kuin olisimme sanomalehti, jolle hän kertoi kokemuksistaan.
Jotain huomionarvoista on, kuinka kirjailija vangitsee keski-ikäisen yksinäisyyden miehelle, joka näyttää menettäneen kaiken. Hänen vaimonsa, olento, jota hän rakasti eniten, on kuollut ja lapset liian kaukana isästä. Kaikessa tuossa pimeässä yhtäkkiä ilmestyy valonsäde nimeltä Laura Avellaneda; tai kuten hän kutsui häntä, yksinkertaisesti Avellaneda. Hän tulee kääntämään hänen maailmansa ja antaa käytännössä syyn elää. Lisäksi se nuorentaa sinua; koska Martín alkaa käyttäytyä kuin juuri rakastunut teini-ikäinen.
Laura herättää Martínissa tunteita, jotka hän uskoi hautaneensa vaimonsa kanssa. Luulen, että kaikki alkoi keinona rikkoa ikävä toimisto-rutiini. Herra Santomé on mies ilman tavoitteita ja ilman suurta menestystä; mutta ymmärtäessään tunteensa Lauraa kohtaan hän päättää ottaa riskin ja olla kerran elämässään voittaja.
Se on enimmäkseen surullinen romaani, koska vaikka hän jo elää romanssissa Lauran kanssa, hän ajattelee edelleen vaimoaan Isabelia. Luulen, että hahmo on erittäin masentava ja joskus puuttuu rohkeutta ja auktoriteettivoimaa (kuten silloin, kun hänen poikansa sanoo hänelle: "Mitä välität!" Ja hänellä ei ole rohkeutta vaatia häntä kunnolla).
Pidän Martínia elämän voittamana henkilönä. Ehkä nuoruudessaan hän haaveili menestyksestä ja hänellä oli tavoitteita; Mutta kyvykkyyden puute ja heikko itseluottamus johti hänet siihen paikkaan, missä hän on, merkityksettömässä työssä, joka ei täytä hänen ammatillisia toiveitaan.
Osittain ymmärrän hänen motivaation puutteen, koska hänen perhe-elämänsä ei ole sopusointuista. Luulen, että hän on henkilö, joka näyttää olevan vanhempi kuin hän on.
Romaanin monissa osissa Martín näkyy kylmänä ja raakana. Kun Vignale yrittää ystävystyä uudelleen Santomén kanssa, hän ei muista, kuka hänen keskustelukumppaninsa on, eikä hän ole kiinnostunut hänestä tulevista kommenteista.
Ilmeisesti tämä kylmyys pitää hänet poissa lapsistaan; mutta silti Lauran kanssa hän osoittaa isänlämpöä. Tämä lämpö pelottaa häntä, koska hän pyrkii toisen tyyppisiin suhteisiin.
Energiat, jotka hän viettää voittaessaan Lauraa, ovat ihailtavia. Energiaa, jota hän oli ehkä varannut vaimonsa kuoleman jälkeen; Tuo rakkaus ei pysty osoittamaan sitä kenellekään muulle.
Hänen suhteensa lastiin on kaukainen, mikä huolestuttaa ja piinaa häntä; mutta hän ei löydä ratkaisua eikä etsi sitä kovin innokkaasti.
Viimeiset päivät toimistossa ovat Martínille tuskallisia, mutta yksinäisyys tulee olemaan vielä enemmän, kun hän lopettaa työskentelyn.
Martín teeskenteli, ettei Lauran kuolema ollut vaikuttanut häneen, mutta hän kärsii sisäisesti. Hänen vaimonsa kuolema oli tuskallista, mutta hän lopetti suhteensa häneen avioliiton kautta. Luulen, että herra Santomé katsoo, että Laura ja hänen rakkautensa toisiaan kohtaan eivät ole vakiintuneet, minkä vuoksi hän halusi mennä naimisiin.
Tämä romaani opettaa meille myös, että voimme olla onnellisia vain yrittämällä; Se antaa meille myös toisen tärkeän oppiaiheen, että meidän on elettävä joka hetki täysillä, koska elämä on hyvin lyhyt ja se voidaan sammuttaa milloin tahansa.
Haluan lisätä, että tämä Mario Benedettin teos on arvokas useista syistä: sen aihe, arvot, joihin se sisältyy hän, tunteiden kuvauksen lämpö ja kuvaustaso, muuten hän laittaa meidät kohtauksiin ja skenaarioihin kuvaa.
Pidän tätä teosta merkityksellisenä romaanin tyylilajissa.