Sukupolven 27 ominaisuudet

Generation 27 on nimi, joka annetaan ryhmälle o joukko espanjalaisia ​​runoilijoita ja kirjailijoita - Erityisesti andalusialaiset - vuoden ensimmäisinä vuosikymmeninä kahdeskymmenes vuosisata. Tämän sukupolven ensimmäisten tekstien ilmestymisen katsottiin vuonna 1927 olevan runoilija Góngoran kuoleman kolmas satavuotisjuhla. Sen katsotaan olevan vuonna 1936 sukupolven hajaantuminen, sekä García Lorcan kuolema.

Sitä kutsutaan sukupolvelle, koska se on joukko tekijöitä, jotka ovat syntyneet läheisyydessä, joilla on yhteisiä etuja ja tavoitteita kirjallisuuden suhteen; erittäin vahvan ystävyyden, vaikuttamisen ja ihailun lisäksi. Näitä etuja ovat: Espanjan kirjallisen perinteen yhdistelmä - Kulta-ajan päävaikutuksella - ja niin sanotut ehdotukset etujoukot.

Ominaisuudet:

• Se ei keksi vastustavaa tai ristiriitaista ajatusta. Se on yksi niistä sukupolvista tai kirjallisista liikkeistä, jotka eivät ole vastustaneet jotain erityistä.

• Menneisyyden uudelleenarvostus Y Espanjan kirjallisen perinteen
  instagram story viewer
  mutta sekoittamalla se avantgardeen. Erityisesti he ottavat huomioon kulta-ajan ja 1900-luvun runouden esteettiset ja leksikaaliset suuntaukset. XIX kuitenkin esittelee myös uusia avantgardemuotoja ja helpommin saatavissa olevan tai puhekielen.

• Kulta-ajan runoilijoiden vaikutus. Luis de Góngora, runokieli, runollinen todellisuus ja retoriikan uusiminen. Mutta myös Garcilaso de la Vega, Lope de Vega ja Quevedo 

• Vanguardien vaikutus. 1900-luvun alussa kehitetyt taiteelliset liikkeet tunnetaan etujoukoina.

• Esteettiset affiniteetit. Vuoden 27 runoilijat osoittavat teoksissaan selvästi halveksuntaa sentimentaalisuudesta. Saavuta tasapaino tunteiden ja älyn välillä; älykkyys, herkkyys ja tunteet ovat hänen mieltymyksissään sentimentaalisuuden ja älyllisyyden yläpuolella.

• Metriikka. Sävellyksissä he käyttävät ilmaisjaetta ja valkoista jaetta, erityisesti soneteissa ja romansseissa.

Aiheet 27-sukupolven teoksissa:

• Rakkaus.
• Kaupunki.
• Kohtalo.
• Kuolema.
• Universumi.
• Vapaus.
• Luonto.

27. sukupolven runous:

Tämän sukupolven runoilijoiden pääryhmä ovat: Luis Cernuda, Dámaso Alonso, Federico García Lorca, Pedro Salinas, Jorge Guillén, Rafael Alberti, Gerardo Diego ja Vicente Aleixandre.

27 kertomuksen luominen:

Vaikka runous oli kirjailijoiden ja ajattelijoiden kehittynein kirjallisuuslaji Sukupolvi 27, on myös kerronnan tai proosan tekstejä, jotka on kirjoitettu tuolloin samalla runoilijat. Esimerkiksi: Manuel Halcón, Esteban Salazar Chapela, José María Souvirón ja myös Luis Cernuda, Rafael Alberti ja García Lorca.

10 esimerkkiä sukupolven '27 kirjallisuudesta:

Runous (8 esimerkkiä):

1. Luis Cernudan runo "Tuuli ja sielu":

"Tällaisella tuulella tuulella
tulee merestä, että sen äänet
alkuaineet tartuttavat
yön hiljaisuus.
Vain sängyssä kuuntelet häntä
kiinni kristalleista
koskettaa, itkeä ja soittaa
kadonnut kenenkään kanssa.
Mutta se ei ole se, joka on hereillä
sinulla on, mutta toinen voima
että ruumiisi on tänään vankilassa,
Se oli vapaata tuulta, ja muista.

1. Stanzas Luis Cernudan runosta "Minä sanon, kuinka olet syntynyt":

"Minä kerron kuinka olet syntynyt, kielletyt nautinnot,
Koska halu syntyy pelon torneille,
Uhkaavat tangot, värjäytynyt sappi,
Yö kivettynyt nyrkkien voimalla,
Ennen kaikkea kapinallisimmatkin,
Soveltuu vain elämään ilman seiniä.
Ylivoimainen panssari, keihäät tai tikarit,
Kaikki on hyvä, jos se muodostaa muodonmuutoksen;
Sinun toiveesi on juoda noita räikeitä lehtiä
Tai nukkua siinä hyväilevässä vedessä.
Ei väliä;
He julistavat jo henkesi epäpuhtaaksi.
Sillä ei ole merkitystä puhtaudella, lahjoilla, joita kohtalolla on
Hän nosti lintujen eteen ikivihreillä käsillä;
Nuoruudella ei ole väliä, haaveilen enemmän kuin ihminen,
Hymy niin jalo, silkkiranta myrskyn alla
Kaatuneesta hallituksesta ”.

1. Stanzas Dámaso Alonson runosta ”Insomnio”:

"Madrid on kaupunki, jossa on yli miljoona ruumiita
(Uusimpien tilastojen mukaan).
Joskus yöllä sekaan ja liityn tähän
kapealla missä olen mätännyt 45 vuotta,
ja vietän pitkiä tunteja kuullessani hurrikaanin valitusta tai haukkumista
koiria tai pehmeästi virtaavaa kuutamo.

Ja vietän pitkiä tunteja hurrikaanin tapaan, haukkuen kuten
raivostunut koira, joka virtaa maitona utareesta
kuuma iso keltainen lehmä.

Ja vietän pitkiä tunteja pyytäen Jumalaa, pyytäen häntä
mikä hitaasti mätää sieluni,
miksi yli miljoona ruumiita mätänee tässä
Madridin kaupunki,
miksi miljardi ruumiita mätänee hitaasti maailmassa ”.

1. Jorge Guillénin runo "Loppuun":

"Saavuimme loppuun,
Olemisen viimeiseen vaiheeseen.
Onko rakkaudelleni, kiintymyksilleni loppu?
He vain päättelevät
Leikkaavan ratkaisevan iskun alla.

Onko tietämiselle loppu?
Ei ikinä. Olet aina alussa
Sammuttamaton uteliaisuus
Kohtaa ääretöntä elämää.

Onko työ loppu?
Tietysti.
Ja jos haluat yhtenäisyyttä,
Koko vaatimuksen mukaan.
Kohde?
Ei, parempi: kutsumus
Intiimimpi.

1. Rafael Alberti runo "Peitä minut, rakkaus, suun taivas":

"Peitä minut, rakkaus, suun taivas
tuon äärimmäisen vaahdon tempauksen kanssa,
joka on jasmiini, joka tietää ja palaa,
itäneen kivikorallin kärkeen.

Hurraa minua, rakkaus, suolasi, hullu
Lanskaava terävä ylin kukka,
Kaksinkertaistaa raivonsa diademissa
marjainen neilikka, joka vapauttaa hänet.

Voi tiukka virtaus, rakkaus, oi kaunis
lumihenkinen gurgling
niin kapealle luolalle raaka,
nähdä kuinka hieno kaula
se liukuu sinulle, rakkaus, ja sataa sinua
jasmiini- ja sylkitähtiä! " 

1. García Lorcan runo "Kuoleman valitukset":

"Yli mustan taivaan,
keltaiset rumpuja.
Tulin tähän maailmaan silmillä
ja menen ilman heitä.
Suurimman kivun herra!
Ja myöhemmin,
kynttilä ja viltti
lattialla.

Halusin päästä minne
hyvät pojat saapuivat,
Ja olen saapunut, jumalani ...
Mutta myöhemmin,
kynttilä ja viltti
lattialla.

Keltainen sitruuna
sitruunapuu.

Heitä sitruunat
tuulelle.
Tiedät jo... Koska sen jälkeen
pian,
kynttilä ja viltti
lattialla.

Yli mustan taivaan
keltaiset rumpuja.

1. Stanzas runosta "Täällä tällä valkoisella rannalla", Pedro Salinas:

Täällä tällä valkoisella rannalla
sängystä, jossa nukut
Olen aivan reunalla
unelmastasi. Jos antaisin
vielä yksi askel, pudota se
sen aalloissa rikkomatta sitä
kuin kristalli. Menen ylös
unelmiesi lämpö
kasvoihin asti. Sinun hengityksesi
mitat kävelysi
unelmasta: se menee hitaasti.

Vaihteleva, mieto sivuääni
anna minulle se aarre
tarkalleen: rytmi
elämästäsi unta.

Katson. Näen lieden
Mistä unelmasi on tehty?
Sinulla on se vartalolla
kuin painoton rintalevy.

Suljen sinut kunnioittavasti.
Neitsyt puoleen käännyt
kaikki, alasti,
kun menet nukkumaan.

1. Runon "After love" jae Vicente Aleixandre:

"Venytit täällä, huoneen hämärässä,
kuin hiljaisuus, joka pysyy rakkauden jälkeen,
Nousen hiukan levon pohjalta
reunoihisi asti, himmeä, mykistetty, kuinka suloisia siellä on.
Ja kädelläni tarkastelen elämäsi herkät rajat
peruutettu.
Ja tunnen kehosi musiikillisen, hiljaisen totuuden, mitä se tekee
hetkessä, sekaisin, kuin tulipalo, jonka se lauloi.
Lepo suostuu joukkoon, joka menetti itsensä
Jatkuva muoto,
ryhtyä ottamaan vastaan ​​räikeä sääntöjenvastaisuus
liekki,
tulla jälleen totuudelliseksi ruumiiksi, joka on sen rajoissa
on uusittu.
Näiden reunojen koskettaminen, silkkinen, ehjä, lämmin,
hienosti alasti,
tiedetään, että rakastettu jatkuu elämässään ”.

Kerronta (2 esimerkkiä):

1. Katsaus kadonneeseen lehtoon Rafael Alberti:

“Cadizin kaupungissa El Puerto de Santa Maríassa, piikillä päällystetyn polun oikealla puolella, joka käveli, kunnes se saavutti meren, joka johti vanhan härkätaistelijan -Mazzantini- nimellä oli valkoisen ja keltaisen luudan melankolinen paikka nimeltä La arboleda menetetty.

Kaikki oli siellä muistona: linnut leijuivat jo menneiden puiden ympärillä, raivoissaan laulaa vanhentuneilla oksilla; tuuli, joka vilkkuu luudasta toiseen ja pyytää pitkään korkeiden vihreiden lasien ravistamista tuntemaan olevansa kovaa; suut, kädet ja otsaet etsivät paikkaa, jota varjostavat tuoreus, rakastava lepo. Kaikki siellä kuulosti menneisyydeltä, kuin vanha metsä, joka tapahtui. Jopa valo putosi kuin muisto valosta, ja lapsuutemme pelit, kouluaikoina, kuulostivat myös kadonneilta lehdossa.

Kun menen syvemmälle, pienenen ja pienenen, kauemmas sitä tietä pitkin, joka johtaa loppuun, tuohon "varjonlahdelle" se odottaa vain sulkeutuvan, kuulen takanani askeleet, hiljaisen etenemisen, sen joustamattoman hyökkäyksen, kun muistan kadonneen lehdon vuotta.

Silloin kuuntelen silmillä, katson korvillani, käännän sydämeni päällä rikkomatta kuuliaista marssia. Mutta hän tulee sinne, hän jatkaa etenemistä yötä päivää, valloittamalla jalanjälkeni, tippuvan unelmani, sisältäen häipyvää valoa, hienoja huutojen ja sanojen varjoja... " 

1. Katkelma Federico García Lorcan tarinasta "La gallina":

"(Tarina typerille lapsille)

Oli kana, joka oli idiootti. Sanoin idiootti. Mutta hän oli vielä enemmän idiootti. Hyttysen puri häntä ja hän pakeni. Ampiainen pisteli häntä ja hän pakeni. Lepakko puri häntä ja juoksi pois.

Kaikki kanat pelkäävät kettuja. Mutta tämä kana halusi heidän syövän. Ja kana oli idiootti. Se ei ollut kana. Hän oli idiootti.

Talvi-iltoina kuu kylissä löi kanat isoksi. Jotkut läpät, jotka tuntuvat kaduilla. Se tekee paljon naurua. Papit eivät koskaan pysty ymmärtämään, miksi nämä iskut ovat, mutta Jumala voi. Ja myös kanat.

Teidän kaikkien on tiedettävä, että Jumala on suuri ELÄVÄ vuori. Siinä on kärpästen iho ja päällä ampiaisten iho ja päärynä pääskysen iho ja päällä iho liskoja ja matojen ihon yläpuolella ja miesten ihon yläpuolella ja leopardien ja kaikki. Näetkö kaiken? No, kaikki ja myös hanhen kuoppia. Tätä ystävämme ei tiennyt... "